lauantai 31. maaliskuuta 2012

Syreenin tuoksu



Käyn joka perjantai hakemassa meille uudet leikkokukat. Nyt kukkakauppaani oli ilmestynyt syreeninoksia ja oli pakko ottaa kokeiluun. Nämä ovat kylmäkäsiteltyjä ja sen ansiosta säilyvät kuulemman pitkään. Voi tätä kesän tuoksua, kannattaa kokeilla näitä! Taustalla näette mun viimeisimpiä askarteluprojekteja, joiden parissa puuhastelen iltaisin. Niistä myöhemmin lisää. Nyt menen laittamaan Jlle herkkubrunssin. Meillä on pitkästä aikaa kokonaan vapaa viikonloppu, jei :)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Työhuoneinspiksiä


Sisustuskuvahaasteessa oli seuraavana vuorossa työhuonekuvia. Meiltä ei sellaista löydykään, joten keräsin omaa silmää miellyttäviä kuvia Pinterestin kautta.

Ja se olis taas perjantai, viikon paras päivä ja biisikin sen mukainen!


Ps. Feist on muuten yksi Flow Festivaalin esiintyjistä :)

torstai 29. maaliskuuta 2012

Näyttääkö tutulta?


Ei meilläkään aina niin siistiä ole ;) Heh, oli pakko napata kuva eilen iltasella. Meidän 3-metrinen ruokapöytä on kodin sydän, jonka äärellä tehdään ja touhutaan. Kuvassa on menossa paperien arkistointia, yrttien istutusta, blogien lukemista ja taustalla myös suksien pakkaamista (unohtamatta tuolilla kuivumassa olevia lenkkivaatteita). Meidän kotoa löytyy IKEAN STOCKHOLM RAND villamatto, joka tunnetaan myös ns. blogimattona. Se on ihan mun suosikki :) 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kurkistus vaatekaappiin

4 VIIKON SISUSTUSKUVAHAASTE / VIIKKO 3: KAAPIN SISÄLTÖ


Huivit pysyvät samoissa pinoissa ympäri vuoden, mutta muut vaatepinot kaipaavat jo vähän väriä kesävaatevarastosta, eikö? Jospa ehtisin tulevana viikonloppuna ottaa kevät- ja kesävaatteet esille, ja pakata talvisemmat vaatteet vuorostaan pois. Sama pitäisi tehdä takeille ja kengille :)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Seinätaidetta


 

Tykkään touhuta kotona omia juttuja. Eilen illalla löysin meiltä kokonaisen rullan mustaa sähköteippiä, mielessä oli kiva teksti ja jotenkin se idea sitten lähti liikkeelle. Tykkään tuosta tekstistä erityisesti siksi, kun se näyttää vähän lapsen kirjoittamalta ;)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Påsk på kommande


4 VIIKON SISUSTUSKUVAHAASTE: VIIKKO 3 / PÖYTÄ (NAPATTU VIIKON 4 LISTALTA)

Nyt voi antaa keltaisen hehkua, kun pääsiäiseenkään ei ole enää pitkä aika. Tuo alimmainen kuva on muuten napattu eteisen peilin kautta :)

**Iloista viikon alkua**

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kädet kookoksessa





Olen pitkästä aikaa viettänyt vapaata sunnuntaipäivää, ihanaa :) Olin aamupäivän untuvatäkin alla ja katsoin kaikki Täykkäri jaksot, jotka olen viime aikoina missannut. Harvoja sarjoja seuraan, ja kylläpä harmittaa, kun tästäkin viimeisiä jaksoja jo viedään. Viimeisin oli niin surullinen, että silmänkulmakin kostui. Oli pakko pistää kone kiinni, ja herätä aurinkoiseen kevätpäivään. 

Nyt sain just putsattua kynnenaluset kookosmullasta. Olen istutellut pääsiäisruohojen lisäksi maustebasilikaa ja tomaatteja. Ensi kuussa on vuorossa ruohosipuli ja jäävuorisalaatti, toukokuussa taas rucola ja korianteri. Yrittien istutus meinaa aina unohtua, kun kaikilla niillä on niin omat istutusajat. Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa IKEAn kookoskuidusta valmistettua istutusalustaa. Saas nähdä toimiiko. Kätevä se paketti ainakin on, kun vie vähän tilaa ja voi ottaa just sopivan satsin, turvottaa veden kanssa ja se on heti käyttövalmista multaa. 

Jepjep, vielä on puolet päivästä jäljellä. Seuraavaksi suuntaan ulos aurinkoon ja lenkin kautta ystävien kanssa nauttimaan sunnuntailounasta. Sit se J vois tulla jo kotiin<3

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kurkista ystäväni kotiin #2




Tällä kertaa kurkistetaan uudempaa tuotantoa olevaan asuntoon, jossa koko kodin yhteneväisessä sisustustyylissä yhdistyy molempien asukkaiden mieltymykset. Kauniissa kodissa näkyy mukavasti uuden ja vanhan yhdistämistä sekä ihastus HAYn upeisiin tuotoksiin. Sisustukseen tuotu raikas keltainen väri tuo kotiin kivasti pirteyttä. Erityisen hyvältä se näyttää harmaan rinnalla asukkaan itsetekemässä matossa. Inspiroiva koti, eikö?

perjantai 23. maaliskuuta 2012

HAYn hempeä pastelli


Täällä Helsingissä ainakin herättiin ihanaan auringonpaisteeseen ja mittari näyttää +4. Perjantaifiiliksissä jälleen :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Yöpöytä


Tän päivän sisustuskuvahaasteen kohta yöpöytä on varsin sopiva tämän illan postaukseksi. Tällä kertaa yöpöytä on tyhjillään lehdistä ja kirjoista. Nyt on ihan kiva, ettei olekaan mitään lukemista houkuttelemassa valvomaan. Päivä venähti tänään pitkäksi, kun olin ensimmäistä kertaa vapaaehtoistyössä. Se oli niin mun juttu, vaikka olenkin nyt hiukan poikki. Pitkän päivän jälkeen oli ihanaa tulla kotiin valmiiksi katettuun pöytään, ja nyt sujahtaa pian unten maille.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Somisteita


Nappasin nämä kuvat ennen kuin appiukko pääsi keittiöön kokkailemaan meille kuhaa dinneriksi. Meillä keittiön tasot ovat kodin keskiössä, joten niiden päällä komeilee aina vaihtelevasti erilaisia somisteita. Nyt tasoilta löytyy meidän häälahjaksi saatu Sarpaneva-pata, M-kirjain ja nuukahtaneet liljat. Leikkokukat ovat jotenkin eritavalla kauniita melkein maljakkoon kuihtuneinakin, eikö?

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Arkiset jutut on niitä parhaimpia!


Tänään oli viikon ainoa ilta, kun kummallakaan ei ollut illaksi mitään sovittua ohjelmaa. Piipahdettiin kyllä molemmat töiden jälkeen salilla ja ruokakaupassa, ja silti ehdittiin valoisaan aikaan kotiin. Tehtiin yhdessä ruokaa ja liimailtiin hääalbumiin kuvia. Nyt meen juomaan Jn tekemää appelsiini-porkkanamehua ja köllähdän vielä soffalle ennen nukkumaanmenoa. Mukava arki :)

Cord lamp


4 VIIKON SISUSTUSKUVAHAASTE / VIIKKO 2: VALAISIN

Design House Stockholmin Cord lamppu on mun ihan ensimmäinen design-ostos. Tykkään siitä vieläkin hirmuisesti ja se on meillä melkein aina päällä. Lamppu on kaikessa yksinkertaisuudessaan just perfect. Sen valoakin saa kivasti säädettyä halutulle kirkkaudelle :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Väriä kylppärissä



Tykkään kovasti kukista ja yleensä meiltä löytyy leikkokukkien lisäksi kylppäristä joku tämmöinen kausikasvi. Istutan ne värikkäisiin kahvipurkkeihin, joita olen aikoinaan keräillyt kirppiksiltä. Kukat piristää niin kivasti varsinkin näin maanantaiaamuisin. Se olisi sitten uusi vauhdikas viikko taas alkamassa!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

What a Sunday!


Mikä sunnuntai! Aamupäivä koulutuksessa ja puolen päivän aikaan treffit kellon alla. Mä olen muuten aina pari minuuttia ennen, inhoan myöhästymistä. Kierrettiin kaupungilla kuivia katuja, nähtiin kevään ensimmäinen lakaisukone (niin varma kevään merkki!), piipahdettiin Stockmannin yläkerrassa, käytiin Vanhan kirpparilla ja kaffella, myöhemmin Mempparissa burgerilla. Nyt heräsin päiväunilta. J lähti hiihtämään ja mä alan askartelemaan hääalbumia :)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Viimeisin sisustushankinta


Olen esitellyt täällä aina uusimmat sisustusostokseni, joten 4 viikon sisustuskuva haasteessa esittelen ystävältä joululahjaksi saamani sydän-liitutaulun viimeisimpänä sisustushankintana :) Se on niin kaunis ja sopii täydellisesti meidän vanhan kaapin kanssa. 

Tänään on muutenkin ollut lovea ilmassa. Olen ollut kaason roolissani koko päivän sovittelemassa morsiamen kanssa hääpukuja. Iltasella askarreltiin kutsukortteja ja nyt saunanraikkaana nautitaan kuplivaa. Ihana lauantai!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Liljoja keittiön tasolla


Kävin eilen hakemassa liljoja maljakkoon. Ne on ihan lemppareita!



 
Lykke Li - I follow rivers

 Tässä pitkästä aikaa mukava perjantaibiisi :)

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pikamoi


Täällä on ollut perustorstai, syöty hernaria ja jälkkäriksi pannaria. Viikko on mennyt tasaisen mukavasti muutenkin. Hiihtolenkit vaihtuivat juoksuun ja jumppaan. Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa bodybalancea. Lämmittelyt venähtivät ja tulin tunnille vähän myöhässä, joten ainoa vapaa paikka oli eturivissä, ohjaajan edessä (not my favourite place!). Varsinkaan, kun tänään tunti kuvattiin demoa varten. Heh, siellä mä yritin löytää tasapainon aurinkotervehdyksen, soturin ja kobran välillä ;)

Rakkain esine



Olipas vaikea miettiä rakkainta esinettä. Mummolta saatu Husqvarna on tärkeä, edelleen erinomaisesti toimiva ja usein käytössä. Tämä esine ansaitsee ehdottomasti paikan 4 viikon sisustuskuva haasteessa :)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Lattea Engelissä, dinneriä Torissa


Piipahdettiin töiden jälkeen Senaatintorin laidalla sijaitsevaan Café Engeliin nauttimaan iltapäivälattet ja myöhemmin suunnattiin vielä Punavuoreen testaamaan ystävien suosittelemaa Ravintola Toria. Molemmat paikat olivat viihtyisiä, Tori erityisen kotoisa. Testattiin talon burgeria, punajuuripihvejä burgursalaatin ja hummuksen kanssa sekä talon lammasmakkaroita dijonrisotolla. Täytyy myöntää, että tällä kertaa iski annoskateus. Omat punajuuripihvit olivat hyvät, mutta niiden lisukkeet eivät toimineet combona omaan makuun. Torin luomulimpsa ja tuorepuristetut mehut olivat oikein buenot :)

KUVAT / IPHONE

Sadesuihkusta uuteen päivään


Kylppärissä tuoksuvat tällä hetkellä puhtaat pyykit ja tigin kesäshampoo. Pesen tukkani yleensä iltaisin, jotta saan nukkua aamulla mahdollisimman pitkään. Poikkesin tänään kuitenkin rutiineista ja nautin virkistävän sadesuihkun. Mahtava päivän aloitus :)

Tässä oli vuorossa siis 4 viikon sisustuskuva haasteen kohta kylpyhuone.

Pirteää keskiviikkoa!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jotain mustavalkoista




Me tykätään sisustuksessa selkeistä perusväreistä ja ollaankin valittu kotiin paljon mustavalkoista. Siihen on helppo yhdistää kausittain vaihtuvia suosikkivärejä tuomaan vähän vaihtelua ja uutta ilmettä. Huolellisesti valitut päävärit toistuvat meillä pinnoissa, kalusteissa ja esineissä. Mustalla värillä ja erilevysillä raidoilla saa kaivattua kontrastia ja näyttävyyttä. Erityisesti tässä kodissa ollaan pyritty välttämään ylikalustamista ja sisustamaan ajan kanssa. Näin ollaan nähty meidän todelliset tarpeet ja kalusteet on hankittu harkiten.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Astia



Nappasin IMAGE black and white blogista 4 viikon sisustuskuva haasteen. Ensimmäinen viikko käynnistyy kohdalla 'astia'.

Ollaan peritty mummolta kuvassa olevat kauniit Arabian Puketti sarjaan kuuluvat ruokalautaset, joiden designista vastaa Raija Uosikkinen (vuodelta 1969-71). Nämä ovat yhdet lempparilautaset, joita käytetään usein iltaruokailussa. Meillä on näitä lautasia vasta muutama, ja jossain vaiheessa voitaisiin täydentää tätäkin sarjaa. Olen törmännyt vanhoja astioita myyvään AstiaTaivas.fi liikkeeseen, jonka valikoima vaikuttaa ainakin todella kattavalta.

Nyt ylös, ulos ja lenkkikauden avaus. Hurraa uudelle viikolle ja sulaneille kaduille :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tuliaisii Turust

Olipas loistava ja rentouttava viikonloppu Turussa :)


 Vietettiin pitkät aamubrunssit perheiden kanssa, käytiin ystävien luona päiväkahveilla, mentiin porukassa keilaamaan ja syömään, piipahdettiin kaupungilla shoppailemassa, katsottiin perheen kanssa Beckiä, suunniteltiin morsiamen kanssa tulevia kesähäitä, laitettiin suksia kevätkuntoon, nautittiin auringosta ja muuten hyvästä seurasta.


Kuvassa olevat House Doctorin korit löytyi suloisesta Elvina Interiör sisustusliikkeestä Kauppiaskadulta. Siellä on muuten myynnissä joitain Tine K:n ihastuttavista tuotteista ja web shop löytyy myös.

Tällaisen viikonlopun jälkeen on vaan niin hyvä fiilis aloittaa uusi viikko :)

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Laukut pakattu ja matkaan


Viikon paras päivä! Lähdetään Turkuun koko viikonlopuksi. Illaksi suunnataan suoraan kummipojan perheen luo, huomenna tavataan muita ystäviä ja sunnuntaina perheitä, jippii :) Aurinkoakin on luvattu. Iloista perjantai-iltaa :)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Bambusohva parvekkeelle


Löydettiin Keltaisen pörssin kautta edullisesti bambusohva parvekkeelle, jei. Se on juuri sellainen kuin etsittiin; sopivan kokoinen, matala, istuinosa riittävän syvä, kahden henkilön löhöämiseen täydellinen ja muhkeat untuvatäytteiset tyynyt. Saas nähdä miten päällisten kanssa käy. Ehkä ompelen tilalle vaalean harmaat? 

Kevät tule jo, täällä odotetaan innolla!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Arjen luksusta

Oltiin juuri syömässä dinneriä Ullanlinnan sydämessä. Sea Horse on tarjonnut suomalaista ruokaa ja kulttuuria aina vuodesta 1934 ja on paikkana varsin legendaarinen. Syötiin illallista ravintolan pääsalissa, jossa sijaitsee myös kuuluisa merihevosteos. 


Alku- ja pääruokalajeiksi valikoituivat talon tunnetuimmat annokset; Vorschmack & talon paras pihvi eli Sea Horsen sipulipihvi. Ja oli kyllä herkullista. Alkuruoka oli hieman liian ison kokoinen, ja olisi voinut kokonsa puolesta sopia myös pääruuaksi. Vaikka kyllä talon juustokakku maistui silti jälkkärinä ;)


Iloista naistenpäivää huomiselle, muistakaa nauttia pienistäkin jutuista :)

Think pink


Tykkään kovasti, kun pinkkiä käytetään kevään tehostevärinä. Sellaisina sopivina annostuksina ja varsinkin nyt pimeän talven jälkeen. Lakkasin eilen kynnet kauniilla pinkillä ja hymyillytti palaverissa, kun naputtelin konetta pinkkien kynsien kanssa, jotka sointuivat kukalliseen huiviini ja pinkkeihin post it -lappuihin ja vielä ihan sattumalta.


Kuvassa oleva pirteän värinen hiihtopipo on uusi ja sain sen yllärilahjana Jlta :) Sointui niin hyvin uuden Glorian kodin kannen kanssa, joten nappasin kuvan tännekin. 

Pinkkiä keskiviikkoa

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tuesday inspiration


Plaza Interiörin uusimmasta numerosta löytyi paljon inspiskuvia ja tämä oli erityisesti mieleinen. Tuo harmaa isoneuloksinen filtti on erityisesti mun mieleen, eikä sen tekeminen varmaan hirmu vaikeaa ole ;)

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Svenskt Tenn ja tunnustus


Sain Miss Kikiltä One lovely blog awardin, kiitos :) 
Tarkoituksena siis tunnustaa itsestään 7 asiaa, joten here we go:

1. Tehdään ja touhutaan Jn kanssa kaikkea yhdessä ja uskonkin, että se on pitkän ja hyvän suhteen edellytys.


2. Mulla on paljon sisustusprojekteja mielessä ja harmittaa, ettei ole riittävästi aikaa niiden toteuttamiseen.

3. Mä ajattelen irtokarkkeja joka päivä.


4. Mulla on paljon kivoja takkeja ja silti vaihtelen vain kahden välillä.

5. Olen hyvin suunnitelmallinen ja mulla on suunnitelmille usein B- ja C-planit. Iän myötä olen oppinut kuitenkin hyväksymään, että kaikki ei mene ihan niin kuin on pläänäillyt, ja se on silti ihan okei :)

6. Mulla ja Jlla on molemmilla isot ja ihanat perheet, joiden kanssa ollaan jatkuvasti yhteydessä. Meidän onneksemme koko kööri tulee loistavasti vielä keskenäänkin toimeen.

7. Mun yksi lemppariharrastus kotona on reseptikirjojen lukeminen.

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille :)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

My moment


Olen ollut koko päivän koulutuksessa, enkä ole päässyt nauttimaan ihanasta kevätsäästä. Koulutuksen jälkeen oli siis pakko hakea piristykseksi Akateemisesta uusin Plaza Interiör (huippu lehti muuten) ja nyt hyppään tuonne nauttimaan siitä hetkeksi. Illalla valmistaudun ottamaan mun sankarin kotiin, jolla oli mennyt hiihdossa niin hienosti ja oli liitänyt maaliin reilusti paremmin, kuin oli itselleen asettanut tavoitteeksi.  
Bra jobbat J :)

Kurkista ystäväni kotiin




Mun mielestä parasta kaikissa sisustusohjelmissa, -lehdissä ja -blogeissa on se, kun pääsee kurkistamaan toisen kotiin. Sellaisiin oikeisiin koteihin, joissa asutaan normaalisti ja jotka on sisustettu juuri asukkaan makua ja persoonallisuutta noudattaen. Muutama ystäväni on suostunut siihen, että esittelen heidän kotinsa kauniita yksityiskohtia täällä :) Toivottavasti tykkäätte ideasta! Ensimmäinen kurkistus on vanhan kivitalon valoisaan ja kodikkaaseen kotiin, josta löytyy mm. vanha vaaleaksi maalattu puulattia, leveä ikkunalauta chilien kasvattamiselle, kauniita puisia huonekaluja ja persoonallinen keittiö. Sellainen kodikas asunto, jossa vieraat tuntevat olonsa tervetulleeksi :)