tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kom i gång


Rentouttavan loman jälkeen tämä päivä on tuntunut aikamoiselta hulinalta. Aamu alkoi onneksi rauhallisesti ja heräsin herätyskelloon heti ilman torkutuksia, nautin perusaamiaiskulhon ja lasillisen beroccaa. Töihin päästyä nappasin hedelmäkorista päärynän, keitin kupin mustaherukkateetä ja täytin 0,5l pullon kuplavedellä. Käydään työkavereiden kanssa syömässä lähilounaspaikoissa ja tänään saatiin herkutella lasagnea, jonka kylkeen otin salaattia ja lasillisen piimää. Meille tulee töihin päivisin hedelmäkori, ja söinkin välipalaksi banaanin, kupin teetä ja täytin 0,5l pullon uusiksi kuplavedellä. 

Töiden jälkeen kierreltiin kaupungilla ja shoppailtiin Jlle uusia työvaatteita. Ehdittiin vielä valoisaan aikaan juoksulenkille ja hurauttelin peruslenkin 5 minuuttia tavallista nopeampaa, jei! Tehtiin iltapalaksi tortilloja, joihin käytettiin eilistä rukolaa ja kurkkua, jääkaapista löytynyttä aurajuustoa, pakkasesta löytyneitä tortillalevyjä ja jauhelihaa. Kaupasta napattiin mukaan paprikaa ja turkkilaista jugurttia. Sen pituinen tämän päivän ruokalista ja liikkuminen. Nyt nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment :)