sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Koivun kanto


Meidän muuten niin uuteen kotiin on kiva tuoda rouheutta ja vanhaa pintaa erilaisilla sisustuselementeillä. Otin kalareissun yhteydessä mökiltä mukaan yhden koivun kannon, joka tuunattiin pikku pöydäksi. Toistaiseksi se löysi paikkansa eteisestä ja laventelipuu pääsi sen päälle. Se vois hyvin sopia myös kesähuoneeseen, kun ollaan saatu se projekti valmiiksi. Putsattiin ja lakattiin se ensin hyvin. Laitettiin vielä pikkuiset renkaat alle, jotta sitä on helpompi liikutella, eikä jätä ikäviä jälkiä parkettiin.

***
Aurinkoista sunnuntai-aamua :)

Täällä ollaan muuten pitkästä aikaa nautittu koko viikonloppu kotosalla. Ei ole tarvinnut reissata mihinkään ja ollaan saatu nukkua omassa sängyssä, luksusta! Kävin eilen kangaskaupoilla ostamassa kankaita kesähuonetta varten. Tänään olisikin ohjelmassa parvekelaattojen etsintää ja parvekkeen siivousta.

Nyt pitäisi ensin käydä pesemässä eiliset kiharat pois hiuksista ja laittaa juhlatamineet takaisin kaappiin. Juhlittiin ystävien häitä Espoon suunnalla; nautittiin herkullisista tarjoiluista ja piipahdettiin myös tanssilattian puolella. Täysin sininen taivas ja auringonpaiste vetävät nyt ihan ensiksi ulkoilemaan. Ihanaa sunnuntaita!

5 kommenttia:

  1. Siellä on taas aamuvirkkuiltu :) Täällä vasta heräilemässä ja kohta kohti anoppilaa, mutta ehkäpä illemmalla äänemme kohtaavat puhelinlinjoja pitkin! Hyvää kesähuoneprojektia, kuvia odotellessa... L

    VastaaPoista
  2. Ollaan puuhattu koko päivä ja nyt sauna kutsuu. Koitetaan soitella ensi viikolla :)

    VastaaPoista
  3. Sinä kyllä kaikenlaista keksit.. :)Upea!

    VastaaPoista
  4. Ihania sun ideat kyllä <3

    VastaaPoista

Thank you for your comment :)