tiistai 22. toukokuuta 2012

Suussasulavaa kanaa viinissä

Ollaan tämä ilta vietetty siskon kanssa laatuaikaa. J on ystävien kanssa kaupungilla ja me tytöt ollaan tehty kotona hyvää lohi-avokadosalaattia, vallattu meidän sänky ja kääriydytty untuvapeittojen alle. Nyt ollaan katsottu monta tuntia sinkkuelämää, ihanaa löhöilyä ;)

Tähän väliin sopii siis hyvin esitellä meidän sunnuntainen lounas. Tehtiin meinaan tosi hyvää kanaa viinissä. Nyt en muista mistä nappasin tämän herkkureseptin, joten jaan sen kokonaisuudessaan kuvien kera :)


Kyseessä on helppotekoinen pataruoka. Padan pohjalle tulee 10 pientä salottisipulia ja 4 valkosipulinkynttä. Tähän voi käyttää kokonaisen broilerin tai koipia, me kokeiltiin maustamattomilla koivilla. Koivet pyöritellään vehnäjauhoissa, maustetaan suolalla&pippurilla ja ruskistetaan pannulla. Ruskistuksen jälkeen koivet laitetaan sipulien päälle pataan.


Jotta koipien maut saadaan pannulta mukaan, pannulle kaadetaan 4dl punaviiniä ja annetaan kiehahtaa. Viini kaadetaan koipien päälle ja kuumaan pannuun laitetaan pekonit. Pekonien ruskistuksen jälkeen pannulle tulee pilkotut herkkusienet. Lopuksi nämä nostetaan pataan lihojen sekaan. 


Pannu huuhdellaan 2dl lihalientä ja lisätään ne pataan. Joukkoon vielä pari laakerinlehteä, kourallinen hienonnettua persiljaa ja muutama timjamin oksa. Pata hautui hiljalleen noin tunnin verran uunissa 200 asteessa. Ja sillä aikaa valmisteltiin salaatti, salaatinkastike ja keitettiin uudet potut.


Ostin kuvassa näkyvän kätevän salaatinkastikesekoituspullon Köpiksen reissulta ja se pääsi nyt ekaa kertaa käyttöön. Tehtiin ranskalainen kastike kahdelle, johon tuli 3 ruokalusikallista oliiviöljyä, loraus punaviinietikkaa, suolaa, mustapippuria ja teelusikka dijon-sinappia.


Salaatti oli yksinkertainen; vähän rapeaa, tomaattia, herneen versoja, ruohosipulia ja basilikaa. Laitettiin ne Marimekon kuppeihin, jotta salaatti ei sotkeudu kastikkeeseen.


Annettiin vetäytyä noin 15 minuuttia, kun kumpikaan ei malttanut pidempään. Ja oli herkkua! Väri oli hiukan hassu, sellainen vaaleanpunertavanruskea, mutta maku oli sitäkin parempi. Harvemmin ostetaan kanankoipia, joten senkin puolesta kokeilemisen arvoinen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment :)