maanantai 17. syyskuuta 2012

Bamse ja muuta pehmoista



Yksi ystävä kysyi vähän aikaa sitten, että nautinko raskaana olemisesta. En ollut oikein edes ajatellut asiaa tuon kysymyksen kautta tai en ainakaan niin konkreettisesti. Yhdeksän kuukautta on hirmuisen pitkä aika ja kuitenkin niin mahdottoman lyhyt. Pääasiassa sitä pystyy tekemään asioita kuten aikaisemmin ja toisaalta koko ajan pitää olla varovainen, kuunnella itseään herkemmin. Tämän päivän lenkin jälkeen totesin esimerkiksi, että pitää pistää juoksuharrastus hetkeksi jäihin ja miettiä tilalle jotain korvaavaa. Kasvava masu voisi tykätä enemmän vaikka vesijuoksusta.

Meille pikkuinen tötterö on kovin toivottu ja koko perheeseenkin todella odotettu. Kuunnellaan usein sydänääniä ja mitä enemmän masu on kasvanut, sitä useammin J höpöttelee pikkuiselle juttuja. Raskausaika etenee viikkojen mukaan ja aina innolla luetaan neuvolasta saadusta vauvaoppaasta mitä uutta ja ihmeellistä tuleva viikko tuo tullessaan. Tunteita tähän aikaan mahtuu ja kaikenlaisia aina ilosta ja ihmetysestä jännitykseen ja pitkään odotukseen. Alun väsymyksestä ollaan palattu taas vanhaan energiatasoon. 

Jokainen hetki on ihmeellinen ja pikkuiseen kiintyy koko ajan enemmän. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että mietitään kotia ja mitä kaikkea meidän pitäisikään tänne hankkia. Ei kai paljon mitään, mutta silti kaikenlaista. Aikaa on hyvin ja kuitenkin se menee hurjaa vauhtia. Ensisänky on jo täyttynyt pikku hiljaa pikkuruisista vaatteista. Niitä on niin ihana katsella iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Ostettiin unirievuksi tuo suloinen Bamse, maailman vahvin ja herttaisin nalle<3

3 kommenttia:

  1. Ihanasti sanottu <3

    VastaaPoista
  2. pakko kysyä mistä ostit tuon bamsen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen Lekmer.fi sivuston kautta ja se on kyllä ihan Beben lemppari!

      Poista

Thank you for your comment :)