keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Arkiruokaa kikherneistä ja linsseistä

Meillä syödään harvoin pelkkää kasvisruokaa, vaikka käytetäänkin kasviksista ja vihanneksia monipuolisesti ruuanlaitossa. Ei olla ehkä löydetty (tai osattu etsiä) maukkaita kasvisruokareseptejä, jotka toimisivat sellaisinaan täydellisinä aterioina tällaisille hyvän lihan ystäville. Nyt mammalomalla olen taas päässyt kiinni reseptien ihanaan maailmaan. Aiemmin ostin kotiin paljon keittokirjoja, mutta nykyään harvemmin löytyykään kattavia sellaisia. Varsinkaan, kun hyviä ruokablogeja on saatavilla niin helposti ja vaivattomasti. Haen netistä usein reseptejä myös raaka-aineiden perusteella ja uusimmat meidän arkiruokien pääraaka-aineet ovat olleet kikherneet ja linssit. Tässä teillekin kaksi herkkureseptiä kokeiltavaksi!


Tarvittavat ainekset (4 annosta)

2tlk säilykekikherneitä
2rkl öljyä
2 isoa porkkana
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2-3tl jauhettua korianteria
1,5dl vehnäjauhoa
1 nippu tuoretta korianteria
2-3tl dijon sinappia
2-3tl suolaa
maun mukaan valkopippuria ja muita mausteita
öljyä paistamiseen
 
Alkuperäinen resepti tarkempine ohjeineen löytyy täältä. Muokattiin reseptiä oman maun mukaan neljälle ja yllä mainittujen mausteiden lisäksi voi hyvin lisätä mukaan omia suosikkeja antamaan makua. Lisukkeeksi keitettiin vihreitä linssejä ja korianterilla maustettua tzazikia (tzazikin ohje täältä).


Tarvittavat ainekset (6 annosta)

1 keltasipuli
2 sellerinvartta
1rkl voita
1rkl oliiviöljyä
1/2tl jauhettua inkivääriä
1/4tl kurkumaa
hyppysellinen kanelia
suolaa ja pippuria
1tlk pilkottuja ja kuorittuja tomaatteja
1 litra vettä
1tkl linssejä
1tkl kikherneitä
pinnalle fetaa ja tuoretta korianteria

Tämä resepti löytyy alkuperäisenä Fanni ja Kaneli blogista tarkempine ohjeineen. Keitto oli herkullisen mausteinen ja sopii hyvin talviruuaksi. Valitettavasti meillä ei ollut korianteria, joka olisi varmasti kruunannut tämän maukkaan keiton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment :)