sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ykkösjuhlat







Beben ekat synttärit takana!

Meidän tylliprinsessa nautti saamastaan huomiosta ja vei vieraat kädestä pitäen huoneeseensa leikkimään. Koti koristeltiin itsetehdyllä viirillä ja ilmapalloilla aina ulko-ovea myöten. Juhlat aloitettiin kilistelemällä appelsiini-mansikka-makuvedellä ja katsomalla Jn tekemä video Beben ensimmäisestä vuodesta. Videosta on muuten tullut sen verran hitti, että sitä halutaan katsoa parhaimmillaan viisikin kertaa päivässä. :) 

Juhliin mahtui leikkimistä ja ongintaa, sekä tietysti herkuttelua. Tarjoilut olivat kaikki itsetehtyjä ja Beben suuhun sopivia eli sokerittomia ja suolattomia. Suolaisia tarjottavat hoituivat avokado-basilika- sekä lohi-tillirullilla. Makeaan nälkään oli tarjolla mansikkamoussekakun lisäksi mustikkamuffineja sekä omppu- ja banaanijätskiä. Juhlien viiriteema näkyi myös tarjoilujen koristeissa. 

Ihanat ja onnistuneet juhlat olivat kyllä hyväntuulisen päivänsankarin ja iloisten vieraiden ansiota. Kiitos kaikille läsnäolijoille<3
 

3 kommenttia:

  1. Ihanat 1-vuotisjuhlat upeilla DYI-koristeilla ja päivänsankarin toiveiden mukaan suunnitellulla menulla :D Oli ihan huippua ja onginta oli hitti myös vanhemmille osallistujille :) t. N

    VastaaPoista

Thank you for your comment :)